Ajankohtaista
Liitolle uusi vastaava psykologi
Psykologi Teemu Ollikainen on valittu liiton ammattiasioista vastaavaksi psykologiksi Vesa Nevalaisen siirryttyä Helsingin kaupungin palvelukseen.
Tutkijapalkinnot jaettiin Psykologia-kongressissa
Elokuun puolivälissä pidetty Psykologia-kongressi houkutteli Jyväskylään noin 500 psykologia, alan tutkijaa ja opiskelijaa. Kongressin avajaisissa jaettiin myös psykologian alan tutkijapalkinnot.
Liitto selvitti ammatinharjoittajien tilannetta
Psykologiliitto selvitti kesäkuussa 2010 päätoimisten yrittäjien ja ammatinharjoittajien työtilannetta ja ansioita.
Käytä hyväksi uutta aikuiskoulutustukea!
Aikuiskoulutuksen tuki nousee merkittävästi ensi elokuussa. Aikuiskoulutusta koskeva laki muuttui siten, että tuki vastaa elokuun alusta alkaen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa ilman korotusosia.
Kelalle velvollisuus järjestää kuntoutuspsykoterapiaa
Kansaneläkelaitoksen nykyisin harkinnanvaraisena korvaama kuntoutuspsykoterapia ehdotetaan jatkossa järjestettävän lakisääteisenä toimintana.
Työterveyshuollon korvauksiin muutoksia
Ennalta ehkäisevän työterveyshuollon nykyisen 60 prosentin korvaustason edellytyksiä ehdotetaan muutettavaksi.






