Psyli

Lautakunta arvioi

EuroPsy-pätevyyden myöntää Euroopan psykologien yhteisjärjestö EFPA kunkin maan oman pätevyyslautakunnan kautta.

Psykologiliitto on valinnut kansallisen pätevyyslautakunnan arvioimaan hakemuksia EuroPsy:n standardien mukaisesti. Suomen pätevyyslautakunnassa ovat edustettuina kaikki kuusi yliopistoa, jotka kouluttavat laillistettuja psykologeja Suomessa.

Lautakunnan puheenjohtaja on Juha Holma Jyväskylän yliopistosta. Lautakunnan sihteerinä toimii Tuire Raudaskoski Turun yliopistosta. Psykologiliitossa EuroPsy-asioita valmistelee vastaava psykologi Teemu Ollikainen. Pirkko Nieminen Tampereen yliopistosta edustaa Suomea psykologien eurooppalaisessa pätevyyslautakunnassa.

Lautakunnan tehtävät

Kansallisen EuroPsy -pätevyyslautakunnan vastuualueeseen kuuluu muun muassa:

- neuvoa korkeakouluja hyväksymisehtojen suhteen;
- määritellä, millä tavoin hakijan tulee esittää todisteet ammattipätevyydestään;
- antaa ohjeet, miten työnohjaajien tulee arvioida ohjattaviensa kompetensseja;
- määritellä hakijoiden maksaman käsittelymaksun suuruus;
- hyväksyttää kaikki kansalliset säännökset Euroopan pätevyyslautakunnalla;
- tehdä jokaisen hakijan kohdalla päätös EuroPsy- diplomin myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä;
- valmistella vuotuinen toimintakertomus Euroopan pätevyyslautakunnalle.



Poutapilvi web design - P4