Miksi henkilöarvioinnin sertifikaatti?
Laki edellyttää, että henkilöarvioinnit tehdään luotettavasti ja arvioiden tekijät ovat asiantuntevia.
Henkilöarviointi on yksi tärkeimpiä
henkilöstöjohtamisen välineitä nykyaikaisissa organisaatioissa.
Henkilöarviointia käytetään, kun valitaan uutta henkilöstöä, arvioidaan
nykyisen henkilöstön suoriutumista ja kehitetään henkilöstön osaamista.
Henkilöarviointia tehdään hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin
menetelmin. Suomessa laki yksityisyyden suojasta työelämässä (YksL
759/2004) edellyttää kuitenkin,
- että henkilöarvioinnit tehdään
luotettavasti ja
- että henkilöarvioijat ovat asiantuntevia.
Työnantajan pitää varmistaa, että nämä edellytykset täyttyvät.
Lain
pohjalta Suomen Psykologiliitto on kehittänyt
sertifiointijärjestelmän henkilöarvioinnin ammattilaisille. Lisäksi liitto on julkaissut
Hyvän henkilöarvioinnin käsikirjan. Kirjaa voi tilata Psykologien Kustannuksesta. Tilaa kirja tästä
Sertifikaatti osoittaa osaamisen
Sertifikaatti henkilöarvioinnin ammattilaisille
todistaa, että olet pätevä tekemään - Hyvän henkilöarvioinnin käsikirjan mukaisia psykologisia henkilöarviointeja tai
- osaamis- ja kompetenssipohjaisia henkilöarviointeja.
Sertifioituna henkilöarvioinnin ammattilaisena sitoudut
noudattamaan psykologien ammattieettisten sääntöjen periaatteita ja
kykenet todistamaan toimeksiantajille ammattitaitosi lain hengen
mukaisesti.




