Siirry sisältöön

Akava hyväksyi esityksen työllisyyden, toimeentulon ja yritystoiminnan turvaamiseksi

Akavan hallitus hyväksyi esityksen määräaikaisista tarvittavista toimista ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona. Suomen hallitus jatkaa lainsäädännön valmistelua ja käyttöönottoa mahdollisimman nopeasti.

Työmarkkinajärjestöt ovat valmistelleet maan hallituksen pyynnöstä nopealla aikataululla poikkeustilanteeseen liittyviä toimenpiteitä ja työlainsäädännön muutoksia. Taloustilanne synkkenee nopeasti, työtä tehdään poikkeusoloissa ja koronaviruksesta aiheutunut kriisi ja käytössä olevat poikkeustoimet vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan.

Akavan hallitus korostaa, että suomalaisten on pidettävä huolta ja tuettava toisiaan. Monien alojen työntekijät jatkavat työtään poikkeusoloista huolimatta, jotta yhteiskunta toimii mahdollisimman sujuvasti.

Ylemmät toimihenkilöt työskentelevät useissa yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisissä tehtävissä ja toimialoilla. Nyt on tärkeintä turvata henkilöstön työkyky ja yritysten toiminnan jatkuvuus ja sopia laajasti etätöiden tekemisestä kaikissa niissä töissä, joissa se suinkin on mahdollista.

– Vetoan vahvasti, että yhteiskuntavastuuta kannetaan poikkeuksellisen laajasti, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Lue koko uutinen Akavan sivuilta

Tutustu työmarkkinajärjestöjen esitykseen