Lausunto: Hallituksen esitys varmuusvankeuden käyttöönotosta ja elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämisestä (VN/24081/2023-OM-49)
Suomen Psykologiliitto ry:n lausunto
Esityksessä ehdotetaan, että Suomessa otettaisiin käyttöön varmuusvankeus, johon yhdistelmärangaistukseen tuomittu voitaisiin määrätä, jos olisi edelleen olemassa ilmeinen vaara, että tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen, ja vankeusajan jatkamista on pidettävä välttämättömänä muiden hengen, terveyden tai vapauden suojelemiseksi. Yhdistelmärangaistuksen soveltamisalaa puolestaan laajennettaisiin siten, että sen tuomitseminen ei edellyttäisi voimassa olevan lainsäädännön tavoin aiempaa rikollisuutta. Elinkautisvankien osalta lainsäädännössä selkeytettäisiin, että vankia ei voida päästää ehdonalaiseen vapauteen, jos vapauttamisharkinnassa huomioitujen seikkojen perusteella katsottaisiin olevan ilmeinen vaara, että elinkautiseen vankeuteen tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen. Muutosten tavoitteena on suojata yhteiskuntaa vakaviin rikoksiin syyllistyneiltä henkilöiltä, joiden arvioidaan vapautumisensa jälkeen syyllistyvän uudelleen vastaaviin rikoksiin, ja näin parantaa yhteiskunnan turvallisuutta.
Lakiesitys varmuusvankeudesta ja elinkautisten vapauttamismenettelystä korostaa riskiarvioinnin merkitystä, viranomaisyhteistyön vahvistamista sekä elinkautisvankien vapauttamisen tiukentamista. Esitetyt lainsäädäntömuutokset ei kuitenkaan luo rakenteita, joilla psykologinen tuki ja arviointi toteutuvat laadukkaasti ja yhdenvertaisesti. Psykologinen asiantuntemus mainitaan luonnoksessa lähinnä väkivaltariskiarvioiden kohdalla ja Psykiatrisen vankisairaalan rooli nousee esiin, mutta psykologisten arvioiden, hoidon ja vapautumisen jälkeisen tuen kokonaisuutta ei käsitellä riittävästi.
Suomen Psykologiliitto ry haluaa varmistaa, että lakiluonnoksessa huomioidaan psykologipalvelujen riittävyys ja rakenteellinen asema huomioiden sen, että esityksen ytimessä ovat korkean riskin rikoksentekijöiden vaarallisuuden ja uusintarikollisuuden ehkäisy.
Psykologien rooli on avainasemassa yhteiskunnan turvallisuuden kannalta, kun vapautetaan korkeariskisimpiä vankeja. Arviointi ilman hoitoa ja kuntoutusta ei vähennä riskiä. Myöskään hoito ja kuntoutus ilman seurantaa eivät riitä. Mutta ilman resursseja, ei seuranta myöskään toteudu. Psykologeilla on keskeistä osaamista prosessin kaikkiin vaiheisiin. Siksi psykologipalvelut on sisällytettävä kiinteästi sekä varmuusvankeuteen että elinkautisten vapauttamismenettelyyn – niin ennen vapautumista kuin myös sen jälkeen.
Väkivaltariskiarvioiden painoarvo kasvaa, mutta psykologiresurssit toteutukseen ovat puutteelliset
Lakiluonnoksessa korostetaan, että riskiarvioiden merkitys lisääntyy elinkautisvankien vapauttamisharkinnassa ja varmuusvankeuden soveltamisessa. (Mm. kohdat 2.2.3, 2.4.3.1).
Korkeatasoinen riskiarviointi edellyttää:
- kokemusta väkivaltaisen käyttäytymisen dynamiikasta
- psykologista teoriaa ja arviointimenetelmiä
- pitkäkestoista kliinistä työskentelyä vangin kanssa
- ymmärrystä traumoista, impulssikontrollin vaikeuksista, neuropsykiatrisista häiriöistä ja persoonallisuuden rakenteesta, erityisesti persoonallisuushäiriöistä ja psykopatiapiirteisyydestä
Vaarallisuus- ja väkivaltariskiarvioiden laatu ja luotettavuus voivat heikentyä, jos psykologien kuormitus kasvaa, arviointeja ei ehditä tehdä riittävän perusteellisesti tai arviointeihin osallistuvat ammattilaiset joutuvat toimimaan kiireessä. Lakiluonnoksessa tunnistetaan oikeuspsykologiresurssin vahvistamistarve ja esitetään myös euromääräinen lisäkustannusarvio, mikä on tärkeä lähtökohta. Arvio kohdistuu kuitenkin lähtökohtaisesti riskiarviointien lisääntymiseen, eikä esitys arvioi psykologiresurssien riittävyyttä suhteessa koko riskinhallintaprosessiin – mukaan lukien vankeusaikainen hoito, kuntoutus sekä vapautumisen jälkeinen psykologinen tuki, jotka ovat olennaisia todellisen vaarallisuusriskin alentamiseksi. Lakiluonnoksen vaikutusarvioissa ei ole riittävällä tasolla selvitetty tai oteta kantaa, riittääkö nykyinen psykologimäärä Rikosseuraamuslaitoksessa ja Vankiterveydenhuollossa vankiloissa kokonaisuudessaan lisääntyvään tarpeeseen.
Psykologinen tuki vankeusaikana ja vapautumisvaiheessa jää liian ohueksi
Lakiluonnos kuvaa vapauttamismenettelyä yksityiskohtaisesti, mutta käsittelee psykologista tukea vain riskiarvioinnin työkaluna – ei osana jatkuvaa hoito- ja kuntoutuspolkua, vaikka lakiesityksen tavoitteena on ehkäistä uusintarikollisuutta ja suojata yhteiskuntaa.
Elinkautisvankien vapauttamisen harkinnan kannalta olennaisia seikkoja ovat mm. vangin:
- vankila-aikainen käyttäytyminen
- mahdollinen hoitoon sitoutuminen
- rangaistusajan suunnitelma ja sen toteutuminen
Lakiluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä, miten varmistetaan vangille:
- psykologin tuki pitkällä vankeusajalla
- hoidon jatkuvuus (trauma-, päihde- ja käyttäytymisterapeuttinen tuki, hoito ja kuntoutus)
- vapautumisen jälkeinen psykologinen seuranta ja interventiot
Ilman hoitoa ja kuntoutusta riski ei vähene, vaikka sitä arvioitaisiin kuinka huolellisesti. Myöskään yhteiskunnan turvallisuus ei lisäänny, jos vankeja arvioidaan mutta ei hoideta eikä kuntouteta.
Vapauttamisen jälkeinen psykologinen tuki puuttuu
Lakiluonnos ei kuvaa vapautumisen jälkeistä psykologista palvelukokonaisuutta. Käytännössä korkean riskin vapautuva vanki tarvitsee vankeusajan jälkeen:
- tiiviin ja riittävän pitkään jatkuvan psykologisen seurannan (ei vain satunnaisia tapaamisia)
- riskin vähentämiseen tähtääviä hoito- ja kuntoutusmuotoja (esim. väkivaltariskiä vähentävät interventiot, impulssikontrolli- ja tunnesäätelyinterventiot, traumojen hoito)
- hoito- ja valvontatyön yhteispeliä
- moniammatillisen riskinhallinnan.
Ilman näitä vapauttamisen riskit kasvavat. Kansainvälisissä vertailututkimuksissa (mm. Norja, Tanska, Saksa) on kuvattu korkean riskin vangeille suunnattuja vapautumista tukevia arviointi- ja hoitomalleja, jotka pyrkivät kattamaan sekä vankeusajan valmistelun että vapautumisen jälkeisen tuen, joskin käytännön toteutus ja kattavuus vaihtelevat merkittävästi maittain (Jehle, 2021; Dünkel et al., 2015; Kriminalomsorgen JCN -hankkeet, 2012–2014; Ugelvik, 2012). Lakiluonnoksessa tämän kaltainen rakenne puuttuu kokonaan.
Psykologiresurssin tarve tulisi arvioida ja huomioida laissa kattavasti
Vankiloiden psykologimäärä on Suomessa kansainvälisesti pieni suhteessa:
- väkivaltarikollisuuden profiiliin
- vankien hoito- ja kuntoutustarpeisiin
- odotukseen arvioida, tukea ja seurata korkean riskin vankeja
- vapauttamismenettelyn tiukentamiseen ja uusien velvoitteiden lisääntymiseen.
Lakiluonnos ei sisällä kokonaisvaltaista arviota siitä, paljonko lisää psykologeja tarvitaan, vaikka esimerkiksi riskiarviointeja tehdään jo nyt kapasiteettiin nähden paljon (esim. elinkautisvankien määrän kasvu, vapauttamishakemusten tiheys ja yhdistelmärangaistusten laajentuminen). Lakiluonnos ei sisällä arviota myöskään siitä, paljonko lisää psykologeja tarvitaan kohderyhmän hoidon ja kuntoutuksen varmistamiseen vankiloissa.
Edellä mainituilla perusteilla esitämme, että lainsäädäntömuutosta tulee täydentää seuraavilla tavoilla:
1) Psykologin osallisuus säädettävä velvoittavaksi osaksi vapauttamista edeltävää prosessia
Esitämme lisättäväksi lainsäädäntöön ja sen perusteluihin velvoittavana:
- psykologin tekemän kliinisen arvion riskiarvion lisäksi
- arvio nuoren / aikuisen psykologisesta kehityksestä, traumataustasta ja hoidon vaikutuksista
- psykologin osallistumisen vapauttamisen valvonta- ja tukisuunnitelman laadintaan
2) Vapautumisen jälkeinen psykologinen tuki on liitettävä osaksi vapauttamismenettelyä
Esitämme, että lakiluonnokseen lisätään:
- velvoite tarjota vapautuville korkeariskisille vangeille jatkuvaa psykologista tukea ja uusimisriskiin vaikuttavaa kuntoutusta
- velvoite tehdä hoito- ja tukisuunnitelma jo ennen vapautumista
- psykologin ja valvontaviranomaisten säännölliset yhteiset arviointipalaverit
- kriisituki heti vapautumisen jälkeen, jolloin uusimisriski usein korostuu
3) Varmuusvankeudessa oleville tulee varmistaa säännöllinen psykologinen seuranta
Jos varmuusvankeus toteutetaan, sen aikana tulee toteuttaa:
- säännöllinen psykologinen arviointi (vähintään vuosittain)
- hoito- ja kuntoutusohjelmat, jotka voivat johtaa vaarallisuuden alenemiseen
Varmuusvankeuden päättämisen tulee perustua näyttöön perustuvaan tietoon, jota seuranta tukee.
3) Psykologipalvelujen riittävyydestä ja resursoinnista on tehtävä erillinen vaikutusarvio
Lakiluonnosta tulee täydentää:
- arviolla psykologien lisätarpeesta
- suunnitelmalla, miten Rikosseuraamuslaitos ja Vankiterveydenhuolto pystyvät vastaamaan lisääntyviin arviointi-, hoito- ja kuntoutustarpeisiin
- arviolla aikataulusta psykologiresurssien vahvistamiseksi
Pia Puolakka
Aikuisten mielenterveys- ja päihdetyön jaoksen puheenjohtaja
Suomen Psykologiliitto ry
Vera Gergov
Ammatti- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö
Suomen Psykologiliitto ry
vera.gergov@psyli.fi
Lähdeviitteet
Dünkel, F., Pruin, I., Storgaard, A., & Weber, J. (toim.). (2015). European Treatment, Transition Management, and Reintegration of High-Risk Offenders. University of Greifswald, Department of Criminology.
Jehle, J.-M. (2021). Dealing with Dangerous Offenders in Europe: A Comparative Study. Max Planck Institute for the Study of Crime, Security and Law.
Kriminalomsorgen (Norwegian Correctional Service). (2013). Best Practice Strategies and Programmes for Dealing with High-Risk Offenders (JCN Project Report). Justice Cooperation Network, EU Commission.
Justice Cooperation Network (JCN). (2014). European Treatment and Transition Management of High-Risk Offenders: Final Project Report (2012–2014). EU Justice Programme / JCN.
Ugelvik, T. (2012). Rehabilitation and re-entry in Scandinavia. Teoksessa T. Ugelvik & J. Dullum (toim.), Penal Exceptionalism?: Nordic Prison Policy and Practice. Routledge.