Pohjoismainen yhteistyö jatkuu

Pohjoismaisten psykologiliittojen puheenjohtajat, toiminnanjohtajat, ammatillisen edunvalvonnan päälliköt sekä opiskelijoiden edustajat kokoontuivat 5.–6.5.2025 Reykjavikiin keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Opiskelijoiden kokouksessa esiin nousi muun muassa tekoälyn käyttö opinnoissa, sosiaalinen media sekä opiskelijoiden hyvinvointi, harjoittelupaikkojen saatavuus ja siirtymä opiskelijasta työelämään.
Ammatillisen edunvalvonnan päälliköiden kokouksessa keskusteltiin esimerkiksi psykologien roolista perustason mielenterveyspalveluissa eri maissa. Erityisesti keskityttiin erikoistumiskoulutusten järjestämiseen sekä erikoispsykologien rooliin työelämässä, missä eri maissa on toisistaan poikkeavia käytäntöjä. Ruotsissa erikoispsykologeilla on selkeä urapolku ja nimettyjä työtehtäviä sekä kliinisessä työssä että hallinnollisissa tehtävissä, joskin tehtävät ovat alueellisesti epätasaisesti jakautuneet. Ajankohtaisesti ministeriö selvittää erikoistuneiden virallista rekisteröintiä. Norjassa psykologeilla on oikeus laatia diagnoosi ja tehdä lähetteitä, minkä lisäksi erikoispsykologeilla on lakisääteisiä tehtäviä ja mahdollisuus esimerkiksi tehdä lähete tahdosta riippumattomaan osastohoitoon.
Puheenjohtajien ja hallinnon kokouksessa valmistauduttiin heinäkuussa pidettävään European Federation of Psychologists’ Associations EFPA:n yleiskokoukseen. Keskustelua käytiin muun muassa psykologian ja mielenterveyden politisoitumisesta ja polarisaatiosta, sekä yksilöllisten arvojen vaikutuksista työyhteisöihin ja asiakastyöhön. Lisäksi keskusteltiin ammattiliittojen jäsenmaksuista.
Pohjoismaiset psykologiliitot kokoontuvat vaihtuvilla kokoonpanoilla kahdesti vuodessa jakamaan tietoa ja keskustelemaan psykologien ja psykologiatieteen kannalta ajankohtaisista asioista. Seuraava tapaaminen järjestetään lokakuussa Tukholmassa.