Professori Anne Mäkikangas on Vuoden psykologi 2025

Se, voidaanko töissä hyvin vai huonosti, on iso kansantaloudellinen haaste ja jokaista työssä käyvää koskettava inhimillinen asia. Työelämän vaatimukset kasvavat ja muuttuvat, mutta muuttuuko ihmisen mieli mukana? Tarvitaanko jokaista palaveria, ja mistä työuupumus lopulta kertoo? Painopiste keskustelussa on usein yksilössä, vaikka pitäisi puhua organisaatiosta. Psykologin rooli ihmismielen toiminnan asiantuntijana onkin olennainen työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämisessä.
Professori Anne Mäkikangas on tutkimuksissaan perehtynyt työhyvinvointiin ja työuupumukseen. Hän toteaa, että työuupumus on ennen kaikkea työssä oleva ongelma. Tätä näkemystä tukevat juuri päättyneet tutkimushankkeet Työuupumuksen alkulähteillä ja Työuupumukseen liittyvät käytännöt ja niiden vaikutukset eri maissa. Parhaillaan Mäkikankaan johtama tutkimusryhmä käynnistelee miljoonarahoituksen saanutta tutkimusta monipaikkaisen työn hyvinvointi- ja tuottavuusyhteyksistä.
Työelämän tutkimuskeskuksen johtajuus kytkeytyy Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä olevaan professuuriin. Mäkikangas arvostaa suuresti käytännönläheistä monitieteisyyttä.
– On virkistävää ja opettavaista, että valtaosa meidän tutkijoistamme tulee muualta kuin psykologiasta. Se lisää yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja laajentaa näkökulmaa työelämään. Monitieteisyyshän on ollut tieteen ihanne pitkään, ja meillä sitä voidaan aidosti tehdä ja edistää.
Vuoden psykologi -palkinnon perusteluissa Mäkikangasta kiitetään myös innostavasta ja huomioivasta tavasta ohjata alalle tulevia tutkijoita.
Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen antaa erityisen tunnustuksen Anne Mäkikankaan aktiivisesta toiminnasta tutkimustiedon välittämisessä käytäntöön ja julkisuuteen sekä kansainvälisten ovien avaamisesta tärkeällä työpsykologian alalla.
– Anne Mäkikangas on johtanut menestyksekkäästi Työelämän tutkimuskeskusta, käynnistänyt useita työelämän kehitykselle tärkeitä tutkimushankkeita ja tuonut tutkimustietoa kaikkien saataville aktiivisella medianäkyvyydellä. Hän on myös luonut aktiivisesti yhteyksiä tutkimuksen ja työelämän välille ja edistänyt merkittävää työelämän tutkimusta myös kansainvälisesti, kiittää Lipsanen.
Vuoden psykologiksi nimetään henkilö, joka tehnyt vaikuttavaa tutkimusta, uudistanut työtapoja tai tehnyt tunnetuksi psykologin työtä. Valinnan tekee Suomen Psykologiliiton hallitus. Suomen Psykologiliitto on valinnut Vuoden psykologeja vuodesta 1990 lähtien. Vuoden psykologi julkistettiin valtakunnallisilla Psykologipäivillä Helsingissä 30.10.2025.
Anne Mäkikankaan valokuva: Jani Laukkanen
Anne Mäkikangas
- Psykologian tohtori, työpsykologian dosentti
- Professori ja Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja, Tampereen yliopisto
- Lue lisää: https://www.tuni.fi/fi/ihmiset/anne-makikangas