Siirry sisältöön

Psykologiliiton lausunto mielenterveysstrategiaan

Mielenterveysstrategian luonnos: Suomen Psykologiliiton lausunto 10-2019

Mielenterveysstrategian linjausten perusteluissa on kiitettävästi esillä hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä näkökulma. On tärkeää, että strategian toimeenpanossa ei keskitytä ainoastaan jo ilmenevien ongelmien hoitamiseen vaan kiinnitetään huomiota myös hyvinvoinnin edistämiseen ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseen. Tämä tapahtuu esimerkiksi kiinnittämällä huomiota elin- ja kasvuympäristöihin, vahvistamalla yksilöiden psyykkisiä voimavaroja, vähentämällä heihin kohdistuvaa psykososiaalista kuormitusta sekä tarjoamalla tukea kuormittavissa elämäntilanteissa.

Ehdotuksissa linjausten tavoitteiden saavuttamiseksi kuitenkin jää kaipaamaan lisää konkretiaa. Tavoitteiden saavuttamisessa ei huomioida riittävästi jo olemassa olevia, esimerkiksi ennaltaehkäisevään työhön keskittyviä, matalan kynnyksen palveluita. Muualla kuin erikoissairaanhoidossa toimivien terveydenhuollon ammattilaisten rooli on jäänyt niin ikään hieman syrjään. Ikäihmiset ovat linjauksissa varsin marginaalisesti esillä, vaikka esimerkiksi itsemurhien osalta yli 70-vuotiaat ovat yliedustettuina toteutuneiden itsemurhien osalta. Iäkkäiden näkökulma tulee huomioida linjauksissa laajasti ja läpileikkaavana. Tätä korostaa Suomen väestörakenne ja -kehitys.

1) Mie­len­ter­veys­lin­jauk­set

Painopiste 1: Mielenterveys pääomana

Laadukkaiden, moniammatillisten mielenterveyspalveluiden saatavuus mahdollisimman lähellä ihmisten arkea on turvattava elämänkaaren eri vaiheissa läpi yhteiskunnallisten muutosten. Mielenterveys sekä siihen liittyvät palvelut ja osaaminen on saatava tasaveroiseen asemaan somaattisen terveyden kanssa. Psykologinen aspekti on keskeinen usein myös somaattisessa sairastamisessa ja keskeisissä kansansairauksissamme ja näiden hoidon onnistumisessa. Terveydenhuollon palvelujärjestelmässä on tärkeä huomioida, että fyysinen sairastuminen on usein myös psyykkinen kriisi ja riski psyykkiselle sairastumiselle. Lisäksi, kuten perusteluissa todetaan, psyykkinen jaksaminen on keskeisin haaste myös suomalaisten työurille ja hyvinvoinnille.

Jotta toiminnan painopistettä voidaan siirtää varhaisempaan vaiheeseen ja palvelut ovat paremmin saatavilla ihmisten omassa arkiympäristössä, perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluita tulee kehittää huomattavasti. Nyt ne ovat puutteelliset, ja tämä on nykyisen järjestelmän keskeinen epäkohta. On inhimillisesti kestämätön tilanne, että tukea on usein tarjolla vasta siinä vaiheessa, kun oireilu on voimistunut diagnosoitavissa olevaksi mielenterveyden häiriöksi, ja myös tässä kohtaa hoidon alkamista joutuu usein odottamaan kohtuuttoman pitkään. Tämä on myös taloudellisesti kallista.

Tärkeänä ennaltaehkäisevänä toimena on merkityksellistä, että ihmisillä on mahdollisuus saada psykososiaalista tukea kuormittavissa elämäntilanteissa ja esimerkiksi elämänkriisien yhteydessä ennen kuin tilanteet pitkittyvät, oireet komplisoituvat ja kehittyvät mielenterveyden häiriöiksi. Tätä ei ole ehdotuksissa nostettu esiin.

Mahdollisuus matalan kynnyksen psykososiaaliseen tukeen erilaisissa kuormittavissa elämäntilanteissa tulee nähdä ehkäisevänä keinona, jolla vältetään oireiden komplisoituminen ja mielen tasapainon järkkyminen häiriön asteelle.

Erityisen tärkeitä vaiheita ovat elämänkulun eri taitekohdat. Ne voivat olla haastavia etenkin silloin, kun omat psyykkiset voimavarat ovat niukat, sisäisen psyykkisen työskentelyn sijaan yksilön suojakeinot pohjaavat toiminnallisiin vaihtoehtoihin tai kun mahdollisuus saada tukea läheisiltä puuttuu. Näitä taite- ja siirtymävaiheita ovat muun muassa kodin ulkopuolisen päivähoidon aloittaminen, esikoulun ja koulun aloitus, toisen asteen siirtymä, itsenäinen asuminen, työelämään siirtyminen sekä perheen perustaminen ja vanhemmuus, av(i)oero, vakava oma tai läheisen sairastuminen, työelämästä poisjäänti työttömyyden, sairauden tai eläköitymisen takia, ikääntymisen tuomat muutokset sekä omaishoitajuus.

Ehdotusten kohdasta 2 puuttuu kokonaan lakisääteisen oppilashuollon palveluiden ja niissä toimivien ammattilaisten hyödyntäminen. Lisäksi herää kysymys, mihin opetusohjelmat-termi viittaa? Olennaisinta on mainita opetussuunnitelmat, joiden varaan opetus rakentuu. On tärkeää, että mielenterveysosaamista ei käsitellä liian erilaisena ja erillisenä asiana muihin opetussuunnitelman sisältöihin nähden; esimerkiksi matematiikan osaamisen perustana eivät ole hankkeet tai opetusohjelmat vaan normaali koulun opetustoiminta. Myös opettajien perustutkinto- ja täydennyskoulutus ovat tärkeitä, ja toisaalta jo mainittu riittävä lakisääteisen opiskeluhuoltohenkilöstön resursointi. Olennaista on sitoutuminen mielenterveysosaamisen tavoitteisiin ja keinoihin, ei välttämättä niinkään enää uusien ohjelmien kehittäminen. Tutkitusti toimivia ohjelmia alkaa olla jo paljon, mutta ne eivät toimi, ellei yhteisö ole sitoutunut niiden toteuttamiseen. Opetusohjelmien kehittämisen rinnalle tai jopa sijaan tarvitsemme niihin sitoutumisen vahvistamista. Tämä jää usein ohjelmatyössä huomiotta ja tekemättä.

Esitämme, että linjausten perustelujen viimeiseen kappaleeseen lisätään ”ympäristön turvallisuus JA MUUT HYVINVOINTIVAIKUTUKSET.”

Esitämme, että ehdotuksiin lisätään uusi kohta ”9. VAHVISTETAAN PERUSTERVEYDENHUOLLON MIELENTERVEYSPALVELUITA SITEN, ETTÄ KANSALAISILLA ON MAHDOLLISUUS SAADA TARPEEN MUKAISESTI MAHDOLLISIMMAN VARHAISESSA VAIHEESSA PSYKOSOSIAALISTA TUKEA KUORMITTAVISSA ELÄMÄNTILANTEISSA JA KRIISEISSÄ MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN KEHITTYMISTÄ ENNALTAEHKÄISEVÄSTI.”

Esitämme, että kohtaa 2 täydennetään seuraavalla tavalla: “Lisätään mielenterveysosaamista ja –taitoja varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa VARMISTAMALLA, ETTÄ NÄISSÄ ON OPETUSSUUNNITELMIEN EDELLYTTÄMÄT MENETELMÄT JA RIITTÄVÄ OSAAMINEN, TUKEMALLA ERILAISIIN OHJELMIIN SITOUTUMISTA SEKÄ VAHVISTAMALLA LAKISÄÄTEISIÄ OPPILAS- ja OPISKELIJAHUOLLON PALVELUITA JA NIIDEN KONSULTOIVAA ROOLIA.”

Esitämme, että koko listaus järjestetään uudelleen niin, että tullaan yleisestä yksityiskohtiin. Esimerkiksi kohdat 5, 2 ja 3 voisivat olla alussa ja tämänhetkinen kohta 1, joka koskee ”erityisesti tarvitsevia”, voisi olla alempana. Esimerkiksi kohta 5 on erittäin olennainen edistämisen ja ehkäisyn kannalta.

Painopiste 2: Lasten ja nuorten mielenterveyden rakentuminen arjessa

Lasten hyvinvointi rakentuu sekä kodeissa ja lähipiirissä että kodin ulkopuolisissa kasvuympäristöissä. Ihannetilanteessa nämä tukevat ja täydentävät toisiaan, mutta riskitilanteessakin ne voivat parhaassa tapauksessa joiltain osin jopa paikata toisessa ilmeneviä puutteita. Arjen toimivuus, laadukas koulupolku ja tuki arjessa on ensiarvoisen tärkeää, ja vasta toissijaisena tulevat erilaiset erilliset mielenterveyspalvelut, joita lapsille ja nuorille sekä perheille myös tarvitaan. Tämä näkökulma ei nyt erotu linjauksissa selvästi.

Vanhempien osaaminen ja jaksaminen sekä toisaalta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten henkilöstön osaaminen ja jaksaminen ovat avainasemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Ongelmat eivät aina ole yksilön, vaikka hän niitä usein kantaakin ja ilmentää. Syyt ja toimivimmat tuen keinot voivat kuitenkin olla toisella tasolla. Esimerkiksi lapsen tai nuoren oireillessa ratkaisu ei välttämättä löydy (vain) lasta tai nuorta hoitamalla vaan työskentelystä kodin ja koulun aikuisten kanssa. Ryhmän ja yhteisön mahdollisuudet tukea hyvinvointia ja ehkäistä ongelmia on myös tärkeä huomioida. Terveyden- ja sairaanhoidon toimintatapojen siirtäminen sellaisenaan esimerkiksi koulun toimintaympäristöön ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin ja toimivin ratkaisu.

Koulutusjärjestelmä kokonaisuudessaan on keskeisin keino vähentää eriarvoisuutta ja tavoittaa lapset ja nuoret heidän omassa kasvuympäristössään. Koulun ja kasvun polulle on osoitettava riittävästi resursseja niin pedagogiseen kuin hyvinvointiinkin liittyvään osaamiseen. Erityisen tärkeä on varhaiskasvatus, sillä mitä pienempi lapsi on, sitä ratkaisevampia kehityshaasteita hän käy läpi. Mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta keskeiset tunne- ja sosiaaliset taidot kehittyvät pitkälle jo alle kouluikäisenä. Myös erilaiset oppimisen haasteet ovat näkyvissä ja tuettavissa jo tällöin, ja oppimisvaikeuksien kielteiset hyvinvointivaikutukset ovat ilmeiset. Samoin vanhemmuuden tukeminen on varhaisina vuosina erityisen tärkeää. Ns. Heckmanin kurvi osoittaa, että varhaisina vuosina tehdyt sijoitukset maksavat itsensä paremmin takaisin myös taloudellisessa mielessä verrattuna koulupolun myöhempiin vaiheisiin.

Jotta koulujen oppilashuollon vahvemmat resurssit käytännössä toteutuisivat kunnissa, on tärkeä säätää sitova henkilöstömitoitus koulujen oppilashuoltohenkilökunnalle. Tämä mitoitus tarvitaan kaikille kouluasteille. Palvelut on määritetty lakisääteisiksi, mutta mitoitussuositukset eivät ole sitovia, minkä vuoksi kunnat todellisuudessa säästävät niiden järjestämisestä ja palveluiden saatavuudessa on merkittäviä alueellisia eroja (Hietanen-Peltola, Vaara, & Laitinen, 2019a & 2019b). Tämä on eettisesti kestämätön tilanne. Kouluterveyskyselyn mukaan esimerkiksi koulupsykologilla on vuoden aikana käynyt tai yrittänyt päästä vastaanotolle 8–10 % nuorista kouluasteesta riippuen, mutta psykologin tukea tarvinneista oppilaista 21–42 % ei kuitenkaan ole saanut tarvitsemaansa tukea (Halme, Hedman, Ikonen, & Rajala, 2018). Oppilashuolto on samalla tavalla olennainen osa koulujen toimintaa kuin varsinainen opetuskin, joten on perusteltua, että myös sitä koskee valtakunnallinen sitova mitoitus.

Lisäksi tällä hetkellä oppilas- ja opiskelijahuoltolaki takaa psykologin ja kuraattorinesiopetukseen, peruskouluun sekä lukioihin ja ammattioppilaitoksiin, mutta varhaiskasvatus on täysin eriarvoisessa asemassa muiden kouluasteiden kanssa: siellä vastaava palvelua ei lakisääteisesti eikä juurikaan käytännössäkään ole, vaikka lapset ovat erittäin herkässä kehitysvaiheessa. Laki edellyttää varhaiskasvatukselta mm. lapsen ikätasoisten tarpeiden täyttämistä, mutta mikään ammattiryhmä ei kuitenkaan yksinään takaa varhaiskasvatuksen laatua. Siksi moniammatillisuutta olisi vahvistettava ja tuotava tiimiin mukaan myös lapsen kasvun ja kehityksen sekä käyttäytymisen ja mielenterveyden asiantuntijuutta. Varhaiskasvatuslaissa on määriteltävä oikeus psykologin palveluihin, vastaavasti kuin erityisopettajan palveluihin. Varhaiskasvatuksessa tarvitaan sama moniammatillinen osaaminen kuin myöhemmälläkin kasvun ja koulun polulla, ja se on määriteltävä varhaiskasvatuslakiin. Psykologipalvelun käytännön järjestäminen on kuntakohtainen asia – toteutetaanko se varhaiskasvatuksen omana psykologitoimintana (isot kunnat) vai osana neuvolan, perheneuvolan tai koulun psykologin työtä (pienet kunnat).

Lastensuojelun mielenterveysosaamisen puutteeseen ei ole linjauksissa kiinnitetty huomiota. Asia oli viimeksi esillä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan raportissa (Kananoja & Ruuskanen, 2019). Psykologin ja psykiatrin osaamista tarvitaan lastensuojeluun sekä suoraan asiakastyöhön että konsultaatioon ja yhteistyöhön, jotta lapsen ja nuoren kehitykselliset tarpeet ja psyykkinen vointi sekä vanhemman psyykkinen vointi tulevat asianmukaisesti arvioiduksi ja otetuksi huomioon, kun toimenpiteitä ja palveluita suunnitellaan ja toteutetaan.

Esitämme, että linjauksen perusteluihin lisätään kappale myös kodin ulkopuolisten kasvuympäristöjen (päiväkoti, koulu, oppilaitos) merkityksestä sekä näiden ja kodin välisen yhteistyön ja verkoston tärkeydestä (Bronfenbrenner). Näillä on tärkeä merkitys aina ja erityisen tärkeä silloin, kun kodin ja vanhemmuuden osalta on tuen tarvetta tai haasteita. Nyt on käsitelty vain perheen tärkeyttä. Yhteiskunta pystyy parhaiten suoraan vaikuttamaan siihen, mitä varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksissa tapahtuu, koska ne ovat yhteiskunnan säätelemää, rahoittamaa ja järjestämää toimintaa.

Esitämme seuraavaa muokkausta ehdotukseen 1: Luodaan tarvittaessa lainsäädännöllisin keinoin rakenne perheille tarjottavan käytännöllisen avun, perhe-etuuksien ja vanhemmuuden tuen vaikuttavien keinojen kehittämiseksi, käyttöön ottamiseksi, juurruttamiseksi, ylläpitämiseksi ja päivittämiseksi. VARMISTETAAN, ETTÄ LAPSEN JA NUOREN KODIN ULKOPUOLISET KASVUYMPÄRISTÖT (PÄIVÄKOTI, KOULU JA OPPILAITOS) TUKEVAT KEHITYKSELLISIÄ TARPEITA JA PSYYKKISTÄ HYVINVOINTIA KAIKESSA PERUSTOIMINNASSAAN. LISÄKSI JÄRJESTETÄÄN TARPEELLISTA TUKEA LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE SEKÄ NÄISSÄ KASVUYMPÄRISTÖISSÄ ETTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA. Laaja-alaiseen tukeen kuuluu myös perheiden vanhempien parisuhteiden tukeminen.

Esitämme seuraavaa lisäystä ehdotukseen 7: “VARMISTETAAN KOULUJEN OPPILASHUOLTOHENKILÖKUNNALLE SITOVA HENKILÖSTÖMITOITUS, JOTTA VOIDAAN TAATA LASTEN JA NUORTEN YHTÄLÄINEN MAHDOLLISUUS SAADA TARVITSEMAANSA TUKEA. ULOTETAAN OPPILASHUOLTOON RINNASTEISET PALVELUT KOSKEMAAN MYÖS VARHAISKASVATUSTA.”

Esitämme kohdasta 7 seuraavan virkkeen poistamista: ”Ehkäisevän työn lisäksi niissä olisi oltava tarjolla kriisitilanteissa tarpeellisia lyhyitä interventioita.” Ehkäisevä työ voidaan ymmärtää ja määritellä monella tavalla, joten lauseen merkitys jää epäselväksi. Toisaalta opiskeluhuollossa nimenomaan nykyisinkin tehdään lyhyitä interventioita ja useimmiten ilman mitään erityistä kriisitilannetta. Tämän virkkeen merkitys ja tarkoitus jää epäselväksi ja antaa lisäksi väärän kuvan opiskeluhuollon nykytoiminnasta.

Esitämme uutta ehdotusta numero 10: ”VARMISTETAAN LASTENSUOJELUN MONIAMMATILLINEN OSAAMINEN MYÖS MIELENTERVEYDEN OSALTA. MIELENTERVEYSOSAAMISTA (PSYKOLOGI JA PSYKIATRI) TARVITAAN ESIMERKIKSI ARVIOINTITYÖSSÄ SEKÄ JATKOTOIMIEN SUUNNITTELUSSA JA TOTEUTUKSESSA.”

Viitteet:

  • Halme N, Hedman L, Ikonen R, Rajala R. (2018). Lasten ja nuorten hyvinvointi 2017: Kouluterveyskyselyn tuloksia. Työpaperi 15/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
  • Hietanen-Peltola M, Vaara S, Laitinen K. (2019a). Koulupsykologipalvelujen yhdenvertaisuudessa on kehittämistarpeita – tuloksia perusopetuksen opiskeluhuollon seurannasta 2018. Tutkimuksesta tiiviisti 5, helmikuu 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
  • Hietanen-Peltola M, Vaara S, Laitinen K. (2019b). Koulukuraattoripalvelujen yhdenvertaisuudessa on kehittämistarpeita – tuloksia perusopetuksen opiskeluhuollon seurannasta 2018. Tutkimuksesta tiiviisti 4/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
  • Kananoja A, Ruuskanen K. (2019). Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Loppuraportti. STM: Raportteja ja muistioita 2019:4, Helsinki.

Painopiste 3: Mie­len­ter­vey­soi­keu­det

Mielenterveysongelmiin liittyvää stigmatisaatiota tulee pyrkiä aktiivisesti vähentämään, kuten linjauksen perusteluissa on nostettu esiin. Tämän edistämiseksi on keskeistä nostaa mielenterveys yhteiskunnallisessa keskusteluissa, päätöksenteossa ja palveluissa samalle viivalle somaattisten sairauksien ja niihin liittyvien terveydenhuollon palveluiden kanssa. Toisaalta on tärkeää myös huomioida mielenterveyden ongelmien erityispiirteet ja niiden hoitamisessa ja arvioinnissa vaadittava erityisasiantuntemus.

Linjauksen perusteluissa todetaan, että oikeus mielenterveyden häiriöiden laadukkaaseen, näyttöön perustuvaan tarpeen mukaiseen hoitoon on myös nähtävä perustavaa laatua olevana mielenterveysoikeutena. Ehdotuksissa linjauksen tavoitteiden saavuttamiseksi tätä ei kuitenkaan ole nostettu esiin. Lisäksi tässä tulee huomioida myös oikea-aikaisuus sekä pyrkimys tarpeen mukaisen hoidon aloittamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa inhimillisen kärsimyksen sekä hoidon kustannusten ja niiden kasvun vähentämiseksi.

Lisäksi linjauksissa on tärkeä huomioida, että yksilön tulisi voida antaa työpanoksensa yhteiskunnalle oman työkykynsä mukaisesti. Esimerkiksi mielenterveyssyistä osatyökykyisten ihmisten mahdollisuutta työtekoon tulee edistää sekä tarjota tarpeelliset henkilökohtaiset ura- ja ammatinvalintapalvelut jokaiselle kansalaiselle.

Esitämme, että ehdotuksiin lisätään uusi kohta: “9. TAATAAN JOKAISELLE OIKEUS TARPEEN MUKAISEEN, OIKEA-AIKAISEEN JA VAIKUTTAVAAN PSYKOSOSIAALISEEN HOITOON JO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA”.

Esitämme seuraavaa lisäystä ehdotukseen 6: ”TYÖKYVYN VAHVISTAMISEKSI ON KEHITETTÄVÄ TYÖNANTAJIEN MAHDOLLISUUKSIA JA KANNUSTIMIA PALKATA JA TUKEA OSATYÖKYKYISIÄ IHMISIÄ. MYÖS KUNTOUTUSPALVELUIDEN RAHOITUS SEKÄ AMMATINVALINTA- JA URAOHJAUKSEN RESURSSIT TE-TOIMISTOISSA TULEE TURVATA.”

Painopiste 4: Ihmisten tarpeiden mukaiset, laaja-alaiset palvelut

Lähtökohtaisesti erillisten mielenterveyspalveluiden tulee aina olla toissijaisia arjen toimivuuteen ja tukeen nähden. Tämä tulee huomioida erityisesti lasten ja nuorten sekä perheiden palveluissa sekä toisaalta ikäihmisten osalta. Asiakaslähtöinen palvelujärjestelmä lähtee siitä, että ensisijaisesti pyritään tekemään arjesta hyvää ja tukemaan ihmisiä heidän omassa arjessaan sekä tuodaan tarpeelliset palvelut lähelle ihmistä ja hänen läheisverkostoaan.

Laadukkaissa palveluissa keskeistä on moniammatillisuus sekä asiantuntevaan arvioon pohjaavien tarpeen mukaisten palveluiden saatavuus ilman tarpeettomia lähetekynnyksiä, ”luukutusta” tai pitkiä odotusaikoja.Mitä varhaisemmassa vaiheessa mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa päästään vaikuttamaan, sitä todennäköisemmin asiakkaalle riittävät kevyemmät hoidolliset interventiot. Ongelmien kasautuessa myös hoito usein komplisoituu ja pitkittyy. Oikeaan aikaan ja oikeiden palveluiden piiriin ohjaaminen varmistaa myös sen, että vaativampaa tukea esimerkiksi erikoissairaanhoidosta tarvitsevat asiakkaat pääsevät palveluiden piiriin mahdollisimman sujuvasti. Psyykkisen hyvinvoinnin ja hoidon tarpeen asiantunteva arviointi on avainasemassa.

Linjausten perusteluissa aletaan nyt ensimmäiseksi puhua psykiatriseen hoitoon pääsystä, joka toki on tärkeää, mutta joka koskee onneksi vain harvaa kansalaista. Sen sijaan muuta mielenterveyden edistämistä, ongelmien ehkäisyä ja hoitoa kohtaa jokainen kansalainen. Mielenterveyslinjausten painopisteen tulee olla arjen tukemisessa ja perustason palveluissa, ei psykiatrisessa hoidossa, vaikka sitäkin tietenkin tarvitaan.

Ehdotuksissa linjausten tavoitteiden saavuttamiseksi korostuu erikoissairaanhoidon perusterveydenhuoltoa ohjaava rooli. Psykologiliitto näkee, että mielenterveyspalveluiden parantamisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää vahvistaa perusterveydenhuollon omaa osaamista ja lisätä sinne mielenterveyteen erikoistuneiden ammattilaisten resurssia, kuten psykologeja. Mielenterveyden palvelujärjestelmän optimaalinen toiminta edellyttää monialaista ja -ammatillista osaamista läpi palvelujärjestelmän. Saumaton yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa on luonnollisesti tärkeää, mutta perusterveydenhuollon palveluiden ei tule toimia ainoastaan erikoissairaanhoidon varassa. Näin ei toimita myöskään somatiikan osalta. Perusterveydenhuollon lähtökohtana on mielenterveys ja sen edistäminen, ongelmien syntymisen ja pahenemisen ehkäisy. Erikoissairaanhoito järjestyy jo ilmenneiden vakavien mielenterveysongelmien hoitamisen perusteella. Interventioiden kehittämiseen ja jalkauttamiseen sekä psyykkisen voinnin ja hoidon tarpeen arvioon tulee sitouttaa perusterveydenhuollon toimijoita ja resurssia, jotta erikoissairaanhoito voi keskittyä tehtäväkuvansa mukaisesti ensisijaisesti vakavasti oireilevien ja erikoissairaanhoidon tarpeessa olevien potilaiden hoitoon ja sen kehittämiseen.

Myös ehdotuksessa 5 on korostettu liikaa erikoissairaanhoidon toimivaltaa suhteessa perusterveydenhuoltoon ja tarpeettomasti nostettu lasten ja nuorten vaativammat palvelut erillisinä esiin. Lisäksi kohdassa korostetaan liiaksi näyttöön perustuvien hoitomuotojen implementaatiota. Esimerkiksi psykoterapeuttisia interventioita koskien kysymys näyttöön perustuvuudesta ei ole kovin yksiselitteinen, ja tutkimukset ovat osoittaneet eri psykoterapiamuodoille yleisten ja yhteisten tekijöiden olevan vaikuttavuuden kannalta merkityksellisempiä kuin yksittäisen menetelmän vaikutus (Wampold, 2015). Samoin tuore kotimainen tutkimus viittaa siihen, että opiskeluhuollon ammattilaisten antama tavanomainen keskusteluhoito/apu on yhtä tehokasta kuin tietyn uuden menetelmän käyttäminen (Ranta et al., 2018).

Perusteluista on myös kokonaan unohtunut lasten, nuorten sekä perheiden osalta lakisääteinen kasvatus- ja perheneuvolatoiminta, joka itse asiassa on juuri se ”perustason mielenterveystyö”, jota nyt monessa yhteydessä mainitaan ja kaivataan. Tämä lakisääteinen toiminta on jostain syystä joissain kunnissa rapautunut ja pitää saada kuntoon. Uutta rinnakkaista järjestelmää ei lasten, nuorten ja perheiden mielenterveyshoitoon tarvita lukuunottamatta nuoruusikäisten matalan kynnyksen vastaanottopalveluita. Kasvatus- ja perheneuvola on moniammatillinen matalan kynnyksen paikka, johon voi hakeutua itse ja ilman lähetettä esimerkiksi silloin, kun opiskeluhuollon palvelut eivät enää ole riittäviä tai tarkoituksenmukaisia eikä lasten- tai nuorisopsykiatrian palveluille vielä ole tarvetta.

Strategian linjauksessa 3 määritellään yhdeksi mielenterveysoikeuksista “oikeus hyvään ja vaikuttavaan hoitoon silloin, kun se on tarpeen”. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole riittävän konkreettisesti otettu huomioon linjauksessa 4. Tällä hetkellä oikeus oikea-aikaiseen ja asianmukaiseen mielenterveyshoitoon ja arvioon ei valitettavasti toteudu, minkä vuoksi on tarpeellista nostaa asia myös strategiassa konkreettisten toimenpide-ehdotusten muodossa esiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on 30 keskeisen mielenterveystoimijan muodostaman Mielenterveyspoolin esittämä Terapiatakuu.

Ikäihmisten osalta linjauksissa tulee huomioida

  1. ikäihmisten mielenterveyspalveluiden turvaaminen: oikea-aikaiset ja riittävät palvelut, palveluketjut, terapia ja kuntoutus
  2. ennaltaehkäisevän näkökulman vahvistaminen ikäihmisten palveluissa
  3. ammattihenkilöstön osaamista ikäihmisten tukemisessa ja mielenterveysongelmien tunnistamisessa on vahvistettava

Matalan kynnyksen hoitokontaktit, Senioripysäkki ja muut vastaavat vertaistukeen ja ryhmätoimintaan pohjaavat menetelmät on saatava laajempaan käyttöön. Omaishoitajana toimivan terveenkin peruskansalaisenkin psyykkinen kuormitus on liiallinen, jos mahdollisuutta jaksottaiseen lepoon ei ole käytettävissä esimerkiksi intervallijaksojen muodossa. Ikäneuvolaan tulee sisällyttää psykologin tapaaminen, jonka pohjalta ohjauskäynnit tai interventiosuunnitelma.

Esitämme, että ehdotuksiin lisätään uusi kohta: “3. TURVATAAN OIKEUS HYVÄÄN JA VAIKUTTAVAAN MIELENTERVEYDEN HOITOON SILLOIN KUN SE ON TARPEEN SÄÄTÄMÄLLÄ HOITOTAKUUSTA MYÖS MIELENTERVEYSPALVELUIHIN PERUSTERVEYDENHUOLLON TASOLLA. KIIREETTÖMÄN HOIDON TARPEEN ARVIOON TULEE PÄÄSTÄ VIIKON KULUESSA, JA ASIAKKAALLE SOVELTUVAKSI ARVIOITU PSYKOSOSIAALINEN HOITO TULEE ALOITTAA KUUKAUDEN KULUESSA TARPEEN TOTEAMISESTA.”

Esitämme, että ehdotusten kohtaa 2 muutetan seuraavalla tavalla: ”Lisätään erityisesti perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa mielenterveyteen ERIKOISTUNEIDEN AMMATTILAISTEN RESURSSEJA JA MONIAMMATILLISUUTTA SEKÄ VAHVISTETAAN MUUN henkilöstön mielenterveysosaamista. LISÄKSI kehitetään käytäntöjä, joilla PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISTEN SISÄISEN KONSULTAATION LISÄKSI MYÖS erikoissairaanhoito ohjaa ja tukee TARPEEN MUKAISESTI perustason palveluissa (tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskukset sekä lasten ja nuorten perustason palvelut) toteutettavaa hoitoa.”

Esitämme, että ehdotusten kohtaa 5 muokataan seuraavalla tavalla: ”Parannetaan psykososiaalisten hoitomuotojen ja interventioiden saatavuutta ja organisoidaan niiden tarjoaminen alueellisesti (yhteistoiminta-alueilla) tarpeenmukaisesti. [POISLasten ja nuorten]Vaativimpien palveluiden osaamiskeskukset koordinoivat PERUSTERVEYDENHUOLLON OMAN PALVELUTUOTANNON ULKOPUOLELTA HANKITTAVAN näyttöön perustUvan hoidon saatavuutta ja TUKEVAT PERUSTERVEYDENHUOLTOA SEKÄ KASVATUS- JA PERHENEUVOLOITA OTTAMAAN KÄYTTÖÖN [POISnäyttöön perustuvia]VAIKUTTAVIKSI TODETTUJA psykososiaalisia hoitoja ja interventiota koordinoidussa yhteistyössä alueittain.

Viitteet:

  • Ranta K, Parhiala P, Pelkonen R, Seppälä T T, Mäklin S, Haula T, Nikula M, Mäkinen M, Rintamäki T, Marttunen M (2018). Nuorten masennus, mielenterveyden hoitoketjut ja näyttöön perustuvan hoidon integroitu implementaatio perustasolle. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 90/2017.
  • Wampold B. (2015). How important are the common factors in psychotherapy? An update. World Psychiatry, 14(3):270–277.

Painopiste 5: Hyvä mie­len­ter­veys­joh­ta­mi­nen

Mielenterveystyön suunnittelussa, ohjauksessa ja johtamisessa tulee huomioida nykyistä laajemmin moniammatillisuus ja monitieteisyys. Esimerkiksi psykologia ei ole lääketieteen erikoisala tai mielen sairauksiin erikoistuneen psykiatrian kanssa päällekkäinen. Psykologia on oma erityisesti mielenterveyttä, mieltä, kognitiota ja käyttäytymistä tutkiva tieteen- ja ammattiala, jota sovelletaan (lähes) kaikilla lääketieteen erikoisaloilla ja jonka tulee olla edustettuna mielenterveystyön suunnittelussa, ohjauksessa ja johtamisessa. Tällä hetkellä näin ei ole.

Jotta johtamista ja palveluiden kehittämistä voidaan nykyistä enemmän tehdä tutkittuun tietoon pohjautuen, tulee myös tutkimustoiminnan edellyttämät resurssit ja rahoitus turvata.

Esitämme seuraavaa lisäystä ehdotukseen 1: ”VAHVISTETAAN MONIAMMATILLISUUTTA JA MONITIETEISYYTTÄ MIELENTERVEYSTYÖN SUUNNITTELUSSA, OHJAUKSESSA JA JOHTAMISESSA.”

Esitämme seuraavaa lisäystä ehdotukseen 8: ”LISÄTÄÄN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN ENNALTAEHKÄISYYN JA HOIDON VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN KOHDENTUVAN TUTKIMUKSEN RAHOITUSTA.”

2) Itsemurhien ehkäisyohjelma

Varhaistuen tarjoamista koskevissa toimenpiteissä ei ole nostettu esiin matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamista ja olemassa olevien matalan kynnyksen palveluiden vahvistamista osana ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Riskiryhmien tukemista koskevissa toimenpiteissä on huomioitu ainoastaan itsemurhan tehneiden läheisten tukeminen, mutta itsemurhaa yrittäneiden ja korkeassa riskissä muutoin olevien henkilöiden läheisten tukemista ei ole huomioitu. Lasten ja nuorten kohdalla on erityisen oleellista huomioida esimerkiksi itsemurhan vaikutukset ystäväpiiriin.

Itsemurhien osalta yli 70-vuotiaat ovat yliedustettuina toteutuneiden itsemurhien osalta. Heidän kohdallaan tahto kuolla on käytettyjen keinojen osalta selvempi, ja harvemmin kyse on humalassa tehdystä yrityksestä. Terveydenhuollossa ei useinkaan tunnisteta itsemurhariskiä. Itsemurhaa edeltäen ikäihminen on usein ollut kontaktissa terveydenhuoltoon, yleensä jonkin somaattisen vaivan takia. Pitkäaikainen kivulloisuus yhdistyneenä toivottomaan mielialaan (ja etenkin miehillä lisääntyneeseen päihdekäyttöön) kasvattaa riskiä. Yksi yritys lisää itsessään uusien yritysten riskiä, ja jälkihoito myös ikääntyneillä on puutteellista. Toimivat jälkihoitomenetelmät auttavat myös ikääntyneitä.

Esitämme, että lisätään uusi toimenpide: ”12. VAHVISTETAAN MATALAN KYNNYKSEN MIELENTERVEYSPALVELUITA SEKÄ PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA ETTÄ MUISSA LÄHIPALVELUISSA, KUTEN KOULUISSA JA OPPILAITOKSISSA. HUOMIOIDAAN MYÖS IKÄÄNTYNEIDEN MIELENTERVEYSPALVELUIDEN TARVE.”

Esitämme, että toimenpidettä 13 muokataan seuraavalla tavalla: ”Tarjotaan KORKEASSA ITSEMURHARISKISSÄ OLEVIEN sekä itsemurhaan kuolleiden omaisille ja läheisille aktiivisesti tukea [POISitsemurhan jälkeen].”

Esitämme, että toimenpidettä 16 täydennetään seuraavalla tavalla: ”Lisätään vaikuttaviksi osoitettujen itsemurhien ehkäisymenetelmien käyttöä LASTEN JA NUORTEN LÄHIPALVELUISSA, KUTEN KOULUISSA JA nuorisotyössä.”

Esitämme, että toimenpidettä 27 täydennetään seuraavalla tavalla: ”Huomioidaan LASTEN JA nuorten kohdalla vanhemmat ja sisarukset SEKÄ MUUT LÄHEISET.”

3) Mie­len­ter­veys­lin­jaus­ten indikaattorit

Mahdollisia seurantaindikaattoreita ovat esimerkiksi mielen hyvinvointi eri väestöryhmissä, asiakkaiden ja läheisten tyytyväisyys saatuihin mielenterveyspalveluihin, palveluiden saatavuuden alueellinen ja sosioekonominen tasa-arvoistuminen, psykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetemäärät, lastensuojelun palveluiden ja sijaishuollon tarve, mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen määrä sekä itsemurhakuolleisuus.

Mielen hyvinvointi ja koetun elämänlaadun ja onnellisuuden mittaaminen on otettava systemaattisemmaksi osaksi kaikenikäisen väestön terveyden seurantaa väestötutkimuksissa. Mielenterveysvaikutusten arvioinnin on oltava osa päätöksentekoa, ja arviointiin on luotava työkalut. Mielenterveysvaikutusten arvioinnin työkalujen luominen mahdollistaa arviot valtion, maakuntien ja kuntien eri hallintokuntien strategioiden, suunnitelmien ja päätösten vaikutuksista psyykkiseen hyvinvointiin, mielenterveyteen ja itsemurhakuolleisuuteen.