Siirry sisältöön

Psykologiliitto opiskelijoiden mielenterveyspäivänä: Korkeakoulujen opintopsykologit lakisääteisiksi

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään 13.4.2022. Suomen Psykologiliitto osallistuu päivään, ja ilmaisee huolensa opiskelijoiden hyvinvoinnista. Psykologiliitto vaatii opintopsykologien palvelujen tuomista kaikkien korkeakouluopiskelijoiden saataville tekemällä ne lakisääteiseksi.

Opiskelijoihin kohdistuu monenlaisia odotuksia ja paineita. Jaksaminen on kortilla, ja osa opiskelijoista on alkanut epäillä alavalintaansa tai kyseenalaistaa sitä, pärjääkö ylipäätään korkeakouluopinnoissa. 

Opintopsykologi on oikea ammattilainen auttamaan opintoja koskevissa haasteissa. Opintopsykologin työ on opiskelukyvyn tukemista ja edistämistä. Opintopsykologipalvelut ovat yhteisöllistä, ennaltaehkäisevää apua. Opintopsykologin varhainen matalan kynnyksen tuki opiskeluun ja mielenterveydelle vähentää ongelmien kasvamista suuremmiksi ja raskaamman avun tarvetta myöhemmin.

Opintopsykologit ovat osa korkeakoulun organisaatiota, eli he tuntevat opiskelu- ja toimintaympäristön hyvin ja myös konsultoivat opetus- ja ohjaushenkilöstöä.

Tällä hetkellä laki ei velvoita korkeakouluja tarjoamaan opintopsykologien palveluja opiskelijoille. Monissa korkeakouluissa opintopsykologeja ei ole riittävästi tarpeeseen nähden. On myös korkeakouluja, joissa opintopsykologin palveluja ei ole lainkaan tarjolla. Tämä asettaa eri korkeakouluissa opiskelevat eriarvoiseen asemaan. Psykologiliitto vaatiikin, että opintopsykologipalveluista tehtäisiin lakisääteisiä.

– Opiskeluaika on haastavaa. Se sijoittuu usein nuoren aikuisen ikävaiheeseen, jolloin tapahtuu kehityksellisestikin paljon asioita, kertoo Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen. – Sen lisäksi, että opiskelijat pohtivat paljon tulevaa työuraa ja työelämään siirtymistä, opiskelijat keskustelevat opiskelupsykologin kanssa esimerkiksi opiskelutaidoista ja uupumisesta.

Mielenterveyden ongelmissa opiskelijoita auttaa myös YTHS, joka tarjoaa mielenterveyshoitoa.  Psykologiliitto korostaa, että on tärkeää turvata myös YTHS:n mielenterveyspalvelujen resurssit. Riittävä resursointi ennaltaehkäiseviin opintopsykologin palveluihin ja perustason hoitoon YTHS:llä vähentää tarvetta erikoissairaanhoidolle ja Kelan rahoittamille kuntoutuspsykoterapioille.