Siirry sisältöön

Psykologin työolot turbulenssissa

Liitto toteutti ensimmäisen työolotutkimuksensa keväällä 2023. Tuolloin siirtymä hyvinvointialueille oli vasta tapahtunut, ja monella alueella psykologien työoloja leimasivat epätietoisuus ja organisaatioiden keskeneräisyys. Yksityisellä sektorilla kustannusten kasvu, kohoavat korot ja heikentynyt yksityinen kysyntä olivat pysäyttäneet lupaavan kasvun ja kiristivät toimintaedellytyksiä. Työolotutkimuksella saatiin runsaasti arvokasta tietoa psykologien työoloista. Tuloksista julkaistiin raportti ja useita mediatiedotteita. Tuloksia hyödynnettiin paitsi valtakunnallisen, myös alueellisen tason vaikuttamistyössä.

Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon. Taantuma on syventynyt, ja julkisia palveluita leikattu. Organisaatiomuutoksia on toteutettu ahkerasti, ja monen psykologinkin työpaikalla on käyty muutos- tai yhteistoimintaneuvotteluja. Maailmantilanne aiheuttaa epävarmuutta, eivätkä laskeneet korot ole ainakaan vielä tarjonneet kaivattua piristysruisketta talouteen. TE-palvelut ovat siirtyneet valtiolta kuntiin. Koulupsykologien siirtymäaika Kanta-kirjaamisvelvoitteelle on päättynyt. Lasten ja nuorten terapiatakuun voimaantulo lähestyy.

Työnantajat ovat pyrkineet muuttamaan psykologien tehtävänkuvia, siirtämään psykologeja toisiin tehtäviin ja asettaneet suoritepohjaisia tavoitteita. Ikävä kyllä substanssiasiantuntijuuden huomioiminen tai henkilöstön kuunteleminen organisaatiomuutoksissa ei ole itsestään selvää vielä 2020-luvullakaan. Onkin tärkeää, että psykologit tuovat aktiivisesti ja sitkeästi esiin omia näkemyksiään. Luottamusmiehet tekevät korvaamattoman tärkeää työtä ja ovat avainasemassa paikallisella tasolla. Liitto tukee jäseniä luottamusmiesten kautta sekä suoraan ja on viime aikoina mm. laatinut kannanottoja, käynnistänyt neuvotteluita havaittujen epäkohtien ratkaisemiseksi sekä esittänyt kannanottopyyntöjä viranomaisille. Mikäli havaitset, että Sinun työpaikallasi suunnitellaan heikennyksiä psykologien työoloihin tai työn tekemisen edellytyksiin, ole yhteydessä luottamusmieheen tai liittoon.

Myös positiivisia muutoksia on nähty. Osa hyvinvointialueista on vahvistanut veto- ja pitovoimaansa esimerkiksi panostamalla psykologien ammatilliseen tukeen ja kehittymiseen sekä tarjoamalla työn joustoja.

Riittävän kattavan tiedon saaminen psykologien työoloista on juuri nyt ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Osallistuthan tutkimukseen! Voit vastata kyselyyn sähköpostiisi tulleesta linkistä. Jokainen vastaus on arvokas.


Laura Nenonen

Neuvonta psykologin työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa, tutkimukset ja selvitykset, testilautakunta, EuroPsy, Pyry ry