Siirry sisältöön

Tampereen yliopistossa lakkoillaan keskiviikkona – ”Olemme erittäin huolissamme työnantajan tavoitteesta poistaa kontaktiopetuksen tuntikattokirjaus työehtosopimuksesta”

Yliopiston henkilöstö lähti lakkoon palkankorotusten ja opetustuntikattojen säilyttämisen puolesta. Vuorokauden kestävä lakko alkoi keskiviikkona 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59.

Tampereen yliopiston henkilöstö lähti lakkoon palkankorotusten ja opetustuntikattojen säilyttämisen puolesta. Vuorokauden kestävä lakko alkoi keskiviikkona 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59.

– Henkilöstömme on tehnyt viime vuosina valtavasti töitä ajoittain hyvinkin vaikeissa olosuhteissa yliopiston ja koko yhteiskunnan hyväksi, ja olemme mielestämme ansainneet yleisen tason mukaiset palkankorotukset, Tampereen yliopiston jukolainen lakkopäällikkö Mika Mattila korostaa.

Kontaktiopetuksen tuntikattokirjauksen työehtosopimuksesta poistamisen seuraukset huolestuttavat.

Opetustuntikatot ovat työehtosopimukseen kirjattu olennainen ja tärkeä suojamekanismi, jolla opetus- ja tutkimushenkilöstöä suojellaan työssä kuormittumiselta. Yliopistotyönantajia edustava Sivistysala Sivista ajaa niiden poistamista.

– Se johtaisi työkuorman kasvamiseen opetushenkilöstöllä, joka jo nykyisellään tekee töitä jaksamisensa rajoilla suoriutuakseen tehtävistään hyvin.

Lakolla muistutetaan, että yliopisto on yhtä kuin sen henkilöstö ja että opetuksen ja tutkimuksen laatu sekä työntekijöiden hyvinvointi ja palkkataso on turvattava.

Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu helmikuun alusta lähtien. Huhtikuun puolivälissä työehtokiista siirtyi valtakunnansovittelijan soviteltavaksi. Toistaiseksi kiistaan ei ole saatu ratkaisua ja sovittelu jatkuu torstaina 8. sekä perjantaina 9. toukokuuta.

Lakko yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.

Miksi lakko? Työehtokiista pähkinänkuoressa

  • JUKO tavoittelee yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa ostovoimaa parantavia palkankorotuksia ja ratkaisuja henkilöstön kasvaneeseen työkuormaan.
  • Yliopistojen henkilöstölle ei ole tarjottu yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.
  • Yliopistotyönantajia edustava Sivistysala Sivista ajaa opetustuntikattojen poistamista.
  • Opetustuntikatot ovat työehtosopimukseen kirjattu olennainen ja tärkeä suojamekanismi, jolla opetus- ja tutkimushenkilöstöä suojellaan työssä kuormittumiselta. Opetustuntikatot ovat tärkeitä kaikille JUKOn opetus- ja tutkimushenkilöstöä edustaville yliopistosektorin liitoille ja niiden jäsenille.
  • Neuvotteluja käytiin tiiviisti helmikuun alusta lähtien ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa. Aktiivisesta neuvotteluyhteydestä huolimatta sopimuspöydässä ei löytynyt ratkaisuja kiistaan. Huhtikuun puolivälissä työehtokiista siirtyi valtakunnansovittelijan soviteltavaksi.
  • Ratkaisuksi JUKO on tarjonnut esimerkiksi paikallista sopimista sekä tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa työryhmätyöskentelyä sen selvittämiseksi, miten työaikamääräyksiä voitaisiin kehittää yliopistolähtöisesti.