Siirry sisältöön

Tapahtumat

Kokous, koulutus tai messut? Täältä löydät koko maan psykologien tapahtumat. Liitto ei ole kaikissa tapahtumissa itse järjestäjänä, ja osa tapahtumista voi olla maksullisia.

 

Jo menneiden tapahtumien taltiointeja ja materiaaleja löydät jäsensivuilta.

Koulutukset, Webinaarit

klo -

Valtakunnallinen Parisuhdepäivä Musiikkitalolla

Tämän vuoden tapahtuma kulkee teemalla parisuhde ja turvallisuus. Päivän aikana kuulemme teemaan liittyviä puheenvuoroja. Tapahtuma on suunnattu pareja ja perheitä työssään kohtaaville ammattilaisille, mutta kaikki teemasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan kuuntelemaan. Päivän tavoitteena on lisätä osallistujien valmiutta työssään kohdata parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä ja korostaa ennaltaehkäisevän parisuhdetyön merkitystä.

Teema näkyy päivän aikana kuultavissa puheenvuoroissa, jotka käsittelevät laajasti parisuhteen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Sekä omaa että parisuhteen turvan tunnetta voi vahvistaa tai heikentää esimerkiksi lapsuuden kokemukset, kokemukset aikaisemmissa ihmissuhteissa, yhteiskunnallinen asema, suhteen sisäinen vuorovaikutus ja ulkoiset suhteeseen vaikuttavat muutokset. Asiantuntija- ja kokemuspuheenvuorojen kautta syvennymme näihin teemoihin.

Tapahtuma on maksullinen; 120 € paikan päällä ja 70 € livestreamin välityksellä. Lisätiedot ja päivän ohjelma löytyvät Parisuhdekeskus Katajan sivuilta. Ilmoittautuminen tapahtumaan Musiikkitalolle täältä, ja striimin kautta tästä. Huomioithan tapahtumasivuilla mainitut peruutusehdot.

Lämpimästi tervetuloa!