Siirry sisältöön

Liitto viestii

Psykologiliitto julkaisee ajankohtaisia uutisia, tiedotteita, blogeja, ohjeita, suosituksia, lausuntoja ja kannanottoja. Painettu Psykologi-lehti jaetaan jäsenille neljästi vuodessa, ja psykologilehti.fi päivittyy jatkuvasti.

 

Liitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa – osallistu keskusteluun!

 

 

Uutiset

Tehyn ja SuPerin julistama tilapäisen siirron kielto kunta-alalla – jukolaiset toimivat työpaikoilla kuten normaaliaikana

16.9.2022

Tehy ja SuPer ovat peruneet tiettyihin teho- ja kotihoidon yksiköihin kohdistetun työnseisauksensa. Keskiviikkona 14. syyskuuta ne ovat kuitenkin …

Uutiset

JUKOn sopimusaloilla työskentelevät työntekijät ja viranhaltijat voivat tehdä suojelutyötä Sote ry:n lakon aikana

13.9.2022

JUKO ry on linjannut, että mahdollisesti toteutuvien Sote ry:n lakkojen aikana ei noudateta ns. neutraliteettiperiaatetta, jonka mukaisesti muut …

Tapahtumataltioinnit

Koulutuspaketti moniammatillisuudesta työterveyshuollon ammattilaisille

7.9.2022

Psykologiliitto on yhdessä Suomen työterveyslääkäriyhdistyksen, Suomen Työterveyshoitajaliiton ja Työfysioterapeutit ry:n kanssa tuottanut koulutuspaketin moniammatillisuudesta työterveyshuollossa. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti …

Uutiskirjeet

Uutiskirje 15/2022

7.9.2022

Lue uutiskirje Psykologipäivät 21.–22.3.2023 Yhteisiä tavoitteita Saksan psykologiliiton kanssa Anita Norrdahl är Årets finlandssvenska psykolog 2022 Yrittäjän uusi …

Liiton blogi

Yrittäjän uusi YEL-laki ja sen tuomat muutokset

6.9.2022

Kesän aikana on somessa ja mediassa herättänyt runsaasti keskustelua hallituksen kesäkuussa antama esitys YEL-lain muuttamisesta. Laki tulee käsittelyyn …

Uutiset

Psykologiliiton jäsenille ammattikorkeakouluissa: YTN yksityisen opetusalan koulutus ja tiedote työehtosopimuksesta

6.9.2022

Psykologiliitto on jäsenenä akavalaisessa Ylemmät toimihenkilöt YTN-neuvottelujärjestössä. YTN käynnistää nyt edunvalvontaa myös yksityiselle opetusalalle, johon kuuluvat mm. ammattikorkeakoulut. Alla voit lukea YTN:n jäsenviestin ja kutsun maksuttomaan webinaariin työehtosopimusasioista 7. ja 9.9.2022.

Uutiskirjeet

Uutiskirje 14/2022

24.8.2022

Lue uutiskirje Ihan kohta saa ilmoittautua Psykologipäiville! Toimisto suljettu 1.–2.9.2022 Ethän klikkaa itseäsi estolistalle Muista kätevät opasvideot! Olethan …

Uutiset

Ethän klikkaa itseäsi uutiskirjeen estolistalle

24.8.2022

Moni jäsen on jäänyt ilman uutiskirjettä, koska on klikannut ehkä epähuomiossa uutiskirjeen lopussa ”Poistu postituslistalta”. Sitä ei kannata …

Uutiset

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto YTHS:llä ei koske psykologeja

17.8.2022

Tehy, Super ja Erto ovat asettaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle (YTHS) työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi. Kielto ei koske Psykologiliiton …

Näytä kaikki listana