Siirry sisältöön

Onnittelut valmistumisesta uudelle kollegalle! Suomessa psykologin tehtävissä voi toimia vain laillistettu ammattihenkilö, joten psykologian maisteriksi valmistumisen jälkeen tulee hakea psykologin laillistus Valviralta. Liiton jäsenyys jatkuu automaattisesti, mutta ilmoittaa valmistumisesta liittoon!

Hae laillistus Valviralta

Psykologi on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on suorittanut psykologian maisterin tutkinnon (PsM). Valmistuessa psykologian maisteriksi tulee anoa hakemuksella oikeutta harjoittaa psykologin ammattia.

Ammatinharjoittamisoikeuden myöntää Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Laillistuksen hakemiseen tarvittavat ohjeet löytyvät Suomi.fi-verkkopalvelusta. Hakemusta ei voi jättää ennen kuin on valmistunut ja saanut tutkintotodistuksen.

Kun laillistus on myönnetty, Valvira merkitsee myönnetyn ammattioikeuden terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki). Rekisterin julkisesta tietopalvelusta voi tarkistaa kenen tahansa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyyden.

Ennen laillistamista psykologian maisteriksi valmistunut voi työskennellä opiskelijaoikeuksin

Koska psykologin tehtävissä on saanut työskennellä vain Valviran laillistama henkilö, valmistumisen jälkeen on saattanut tulla lyhyt katkos työskentelyyn. Tämän vuoksi terveydenhuollon ammattihenkilöasetukseen on tehty muutos, joka mahdollistaa vastavalmistuneiden katkottoman työskentelyn psykologin tehtävissä ennen ja jälkeen valmistumisen.

Psykologian maisteriksi valmistunut saa työskennellä opiskelijana vielä 30 päivää valmistumisesta. Valvira kuitenkin suosittelee, että laillistusta haetaan välittömästi valmistumisen jälkeen.

Lisää tietoa opiskelijan toimimisesta psykologin tehtävissä löydät täältä.

Oletko suorittanut tutkintosi ulkomailla?

Laillistusta voi hakea myös ulkomailla suoritetun psykologian maisterin tutkinnon perusteella, mikäli haluaa työskennellä Suomessa. Valvira myöntää laillistuksen tapauskohtaisesti. Hakemusohjeet EU/ETA-maissa suoritetun tutkinnon perusteella löytyvät Suomi.fi-palvelusta.

Tarkempaa tietoa ulkomailla opiskelusta löydät Opiskelu ulkomailla -osiosta. Mikäli ulkomaisen tutkinnon perusteella haettavasta laillistuksesta on kysyttävää, tulee olla yhteydessä Valviraan.

Ilmoita liittoon valmistumisesta ja liity työttömyyskassaan

Liiton jäsenenä olevan opiskelijan ei tarvitse valmistuttuaan hakea liiton jäsenyyttä uudestaan, mutta valmistumisesta tulee ilmoittaa liittoon jäsensihteeri Tarja Koivuniemelle (tarja.koivuniemi@psyli.fi). Jos haluaa vaihtaa samalla paikallisyhdistystä, jäsenlomake tulee täyttää uudelleen.

Jos et ole vielä työttömyyskassan jäsen, muista liittyä työttömyyskassaan! Myös kassaan liittyminen tehdään jäsensihteerin kautta. Tarkemmat ohjeet löydät täältä.

Tule mukaan Nuorten Psykologien Verkostoon

Psykologiliiton alla toimii Nuorten Psykologien Verkosto, eli NPV. Verkosto on tarkoitettu työelämäänsä aloitteleville psykologeille (itsensä nuoriksi tunteville). Lisätietoa NPV:sta löydät täältä.