Siirry sisältöön

Uutiset

Psykologiliitto tukee itsemääräämisoikeuteen perustuvaa translakia

28.6.2021

Psykologiliitto tukee Oikeus olla -kansalaisaloitetta. Aloitteen tavoitteena on itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki, joka kunnioittaa lasten oikeuksia ja Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Psykologiliitto on vuonna 2021 ensimmäistä kertaa mukana Helsinki Priden virallisena yhteistyökumppanina.

Uutiset

Sote-uudistus hyväksyttiin eduskunnassa – suuri osa psykologeista siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen

23.6.2021

Sote-uudistus hyväksyttiin eduskunnassa. Uudistuksen myötä suuri osa psykologeista siirtyy työskentelemään perustettaville hyvinvointialueille. Suomen Psykologiliitto pitää sote-uudistusta tärkeänä ja kiittää perustason mielenterveyspalvelujen korostamista uudistuksessa. Opiskeluhuollon psykologien siirto hyvinvointialueelle puolestaan herättää huolta palvelujen turvaamisesta kouluissa ja oppilaitoksissa.

Uutiset

Sitova mitoitus opiskeluhuollon henkilöstöstä on tärkeä

23.6.2021

Psykologiliitto on tyytyväinen siihen, että opiskeluhuoltoon esitetään sitovaa henkilöstömitoitusta. Laadukkaan opiskeluhuollon takaamiseksi mitoituksen tulisi olla enintään 500 oppilasta tai opiskelijaa yhtä psykologia kohti.

Uutiset

Oulussa aloite psykologien saamiseksi perustason mielenterveyspalveluihin

22.6.2021

Oulussa vaaditaan perustason mielenterveyspalveluihin lisää psykologeja toimimaan osana mielenterveystiimejä. Valtuutetut Mauno Murtoniemi (vas.), Anne Snellman (sin.), Tanja Tiainen (sd.) ja Latekoe Lawson Hellu (vihr.) esittävät yhteisessä …

Uutiset

Psykologien asiaa Kuntatiimi-lehdessä

21.6.2021

Uusimmassa Kuntatiimi-verkkolehdessä on paljon psykologeja koskevaa asiaa. Onko kuntasektorista tulossa sisääntuloala, jossa vain pistäydytään toteamassa tilanne ja hankkimassa hieman …

Uutiset

Kolmiportainen tuki varhaiskasvatuksessa vaatii vahvaa moniammatillisuutta – varhaiskasvatuksen psykologista tulisi säätää laissa

16.6.2021

Varhaiskasvatuslakia halutaan muuttaa tukemaan kolmiportaisen tuen mallin luomista myös varhaiskasvatukseen. Suomen Psykologiliitto kannattaa uudistuksen tavoitteita. Suomen Psykologiliitto kuitenkin …

Uutiset

Opiskeluhuolto vahvemmin ennaltaehkäisemään ongelmia kouluissa ja oppilaitoksissa

15.6.2021

Eri kouluasteilla ehdotetaan lakimuutoksia, joiden tavoitteena on kiusaamiseen puuttuminen oikea-aikaisesti, oppilaan oikeusaseman vahvistaminen ja turvallisen oppimisympäristön varmistaminen. Ehdotetut …

Piirros, jossa kädet tiputtavat vaalilippuja uurnaan.

Uutiset

Psykologeja valittiin kuntapäättäjiksi

14.6.2021

Sunnuntain 13.6.2021 kuntavaaleissa kuntapäättäjiksi valittiin myös psykologeja. Ainakin Hämeenkyrössä, Jyväskylässä, Rantasalmella ja Uusikaarlepyyssa valtuutetuiksi valittujen joukossa on psykologi. …

Uutiset, Työelämä

Myös psykologeja koskeva sote-sopimus on syntynyt ja astuu voimaan 1.9.2021

7.6.2021

Suomeen on syntymässä uusi virka- ja työehtosopimus, sote-sopimus. Sopimus koskee noin 170 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista, joiden …

Näytä kaikki listana